perjantai 3. toukokuuta 2019

Toukokuun kootut

Tiedän, että edellisestä blogipostauksesta on kulunut noin kaksi ja puoli vuotta (esim. hupsis), mutta mennään niihin syihin ja muihin kuulumisiin myöhemmin. Nyt haluan kokeilla, miten tämmöinen blogisarja lähtis liikkeelle. Joka kuun alussa ajatuksia alkavasta kuukaudesta.

Valkovuokko kuun vaihteessa, kiitos lämpöaalto

Toukokuu

Ajatuksia toukokuusta: toukokuusta on tulossa tavallaan kiireinen. On kaikenlaista säännöllistä ohjelmaa, joka toistuu viikoittain. Omaa terapiaa ja Hukan hierojaa ja treeneihinkin pitäis ehtiä. Lisäksi on lääkärikäyntejä ja labra-aikoja ja työllistymis- ja opiskeluasioita. Ja erilaisia juhliakin on luvassa- ensimmäiset jo heti perjantaina!

Kirja to read- listalta: mulla on tämän kesän to read- listalla kolmekin kirjaa, joista koko kirjallisuus-somemaailma tuntuu puhuvan. Luulenpa, että tämän kuukauden listalla on Kissani Jugoslavia, jonka jo aloitin toiveikkaana ja palautin sitten takaisin kirjastoon.

Työ-, opiskelu- tai muu virallinen asia, jonka aion saada valmiiksi: mulla näitä virallisuuksia riittää tässä kuussa! Tässä kuussa aion ehtiä käydä kirjastossa skannaamassa osatutkintotodistukset ja lähettää ne kouluun Valkeakoskelle. Samassa sähköpostissa kyselen etäopiskelun mahdollisuutta, kun Valkeakoski on Nokialta hankalan matkan päässä, eikä kahdentoista tunnin koulupäivät oikein houkuttele, edes parin kuukauden välein. Lisäksi aion osallistua kahteen työvoimapoliittiseen koulutukseen, vai mikähän niiden virallinen termi on. Ilmoittauduin jo, ja aion tosissani paneutua ja oppia jotain uutta! Kursseista ehkä lisää sitten, kun olen jotain oppinut.

Virallinen asia, jonka tiedän roikkuvan puolivalmiina vielä kuun lopussakin: en yhtään yllättyisi, jos terveysasiat junnais paikallaan vielä kuun lopussakin. Luotto omalääkäriä kohtaan ei ole ihan huipussaan. Mutta jos vähän edes päästään eteenpäin, olen suht tyytyväinen.

Kuukauden voimalause: mulla harvemmin on vaihtuvia voimalauseita, mutta viime aikoina olen koittanut toistella itselleni, että "tämäkin menee ohi".

Ihan vain käpy. Söpö käpy


Ruoka, jota aion kokeilla: ei mitään uutta ja mullistavaa varmaankaan luvassa, mutta sekin on jo eteenpäin, että suunnilleen joka päivä söisin jotakin oikeaa. Ja loppukuusta aion tehdä mutakakkua, myös vohvelikakku on vahvasti suunnitelmissa. Ihan vaan koska vohvelikakkua on jotenkin tosi hauska tehdä. Ja kakkulinjalla jatkaaksemme, aion kokeilla jotain uutta ja hienoa kakkua Miskalle 10-synttäreitten kunniaksi!

Tässä kuussa tapahtuvista asioista eniten suunnittelua vaatinut: kuun loppupuolella on pukujuhlat, joihin on valmistauduttu useampi kuukausi. Tähän on käytetty enemmän henkisiä voimavaroja kuin niinkään taloudellisia tai fyysisiä, mutta silti. Tämän kuun stressinaiheisiin lukeutuu myös nuo Miskan synttärit, jotka aiheuttaa mulle jonkunasteista "koirani on seniori"- kriisiä...

Ristiriitaisimmalta tuntuva asia: Ei ole hirveästi mitään ristiriitaista. Ehkä opiskelujen selvittäminen herättää eniten ristiriitaisia tunteita. Toisaalta odotan innolla, että pääsisin opiskelemaan ja töihin ja tekemään asioita, joista nautin. Ja toisaalta pelkään koko ajan, etten jaksa, pysty tai kykene. Että homma menee taas päin seiniä. Sitähän ei tiedä kuin kokeilemalla, mutta montako kertaa täytyy kokeilla, että voi todeta ettei musta ole tähän?

Yksi asia, joka on mahdollista toteuttaa: lenkkeilyn aloittaminen. Ollaan jo päivässä kolme, enkä ole vieläkään aloittanut, mutta tässä kuukaudessa on 31 päivää! Kyllä minä vielä ehdin.

Mitä haluaisin muistaa tästä kuukaudesta: haluaisin muistaa tästä kuukaudesta kivoja asioita. Sellaisia, jotka sysää asioita eteenpäin, mutta toisaalta niitä kohokohtia. Juhlia, bileitä, upeita metsäretkiä, kaikkea sellaista.

lauantai 26. marraskuuta 2016

Seli seli ja kuulumisia

Jos vähän vaikka selittelis, miksi blogi on ollut ihan tuuliajolla koko syksyn. Tai ainakin ilman yhtään järjellistä kirjoitusta.

Tuon elokuisen kirjoituksen jälkeen on ehtinyt tapahtua yhtä ja toista, minkä vuoksi koko bloggaaminen on ollut aika lailla prioriteettilistan häntäpäässä, eikä tilanne välttämättä edelleenkään ole mitenkään päin paranemaan päin.
Syyskuun alussa tuli ero miehestä, joten nappasin koirat ja lähdin takaisin omaan kotiini. Ei siinä muuten mitään bloggaamisen kannalta tähdellistä, mutta mulla on kotonani semmoinen suloinen kääpiöminiläppäri, joka ei jaksais haluta olla aina netissä, eikä nyt ainakaan liittää mitään kuvia mihinkään!
Toiseksi mulla ei ole enää käytössäni kunnon kameraa, joten kuvaaminenkin on vähän niin ja näin- kännykän varassa.

Joten tätä nykyä lauman toilailut ja muut jännittävyydet päivittyy lähinnä instagramiin ja facebookiin. Facebookiinkin aika harvakseltaan, kun ei vaan jaksa kiinnostaa. Olen vähän vetäytynyt sosiaalisesta mediasta.

Pitkälti fiilikseni viime aikoina. Joten olen ottanut päikkäreitä ja vain ollut. On tehnyt hyvää!

Mutta muita suuria uutisia! Olen hakenut, ja toivon mukaan myös päässyt, Keravan aikuisopistoon lukemaan tieto- ja kirjastopalvelualaa näyttötutkintona. Hain myös työssäoppimispaikkaa Nokialta ja sainkin sen! Ensi viikolla tulee valintakirjeet, ja olishan se nyt enämpi kö sata jänestä, jos tulis kirje että jei, sisällä ollaan ja terppatuloa lähipäiville 24.-27.1.2017!
Tässä on vain hirveä hämminki ynnä kiirus asunnonetsimisen kanssa, koska tottakai on myös muutettava Nokialle. Halusin tosin alunperin Tampereelle, missä on kavereita (Nokialta en tunne ketään), mutta äkkiäkös sinne Nokialtakin pyyhkäisee. Ja helpompi varmasti kun työmatka on parikymmentä minuuttia, eikä esimerkiksi puolitoista tuntia.

Tämä on hurjan söpö talo ja noin, mutta ajattelin kuitenkin, että jos kerrostalosta? Kaksio ehkä?
Tämä on kuvattu Keravalta, ja on nimeltään vähemmän yllättävästi Vaaleanpunainen talo

Mutta älkää toki huoliko, ei hätä ole tämän näköinen! Kunhan saan käytyä miehen luona (en osaa sanoa vieläkään että ex-miehen...), saan kuvia tietokoneelta ja pääsen päivittämään esimerkiksi koirapuistoraportteja ja ainakin kai yhden kirjastoraportin.
Ja sittenhän niitä voi tulla uusia kirjasto- ja koirapuistoraportteja, kun pääsen raportoimaan Nokian koirapuistosta ja kokonaisesta kahdesta kirjastosta, ja Tampereen puistoista ja kirjastoista ja vaikka mistä! Itse asiassa Tampereen pääkirjasto Metso oli aika kiva, kun sinne onnistuin harhailemaan.

Joten pysykää kuulolla, kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu!

torstai 24. marraskuuta 2016

Kirjastossa tapahtuu taas!

Kaikkea sitä näkee, kun kirjastossa viihtyy. Onhan siellä ollut kaikenlaista äksöniä taas, kuten valtava lauma lukukoiria (edelleen epäselvää MIKSI), ja erikoisia ihmisiä ja tilanteita sun muuta.
Tämä tämänpäiväinen kyllä hakkasi hetkeksi taas kaikki!

Istuskelin kirjastossa lukemassa, kun havaitsin pienen ihmisenalun singahtelevan sinne tänne. Kopina kuului ja puhina. Irralleen päässyt minikokoinen tornado sinkoili pitkin kirjahyllyjä, kopsi seiniä päin ja yritti raivata tiensä läpi lukutilassa olevan sohvan! Totesinkin sille, ettei ehkä ole hyvä idea koittaa survoutua sohvan sisälle, mutta tyyppi ei korvaansa lotkauttanut, singahti vain eri suuntaan ja koitti päästä sisään kaunokirjallisuutta sisältävään kirjahyllyyn.
Toivottavasti tuon todellisuusharhaisen kääpiön omistaja sai sen pian kiinni ja aisoihin, vaikka olihan se aika huvittava kohtaaminen!

keskiviikko 10. elokuuta 2016

Kuinka tehdään vaikutus lapsiin

Näitä lasten suusta- juttuja ei olekaan hetkeen ollut.

Meillä oli tässä eilen kylässä miehen kolmivuotias veljenpoika, jolla on aina väliin hauskoja juttuja. Niin myös eilen.
Olin lähdössä kirjastoon, ja menin makkariin vaihtamaan vaatteita, kun alamittainen yksilö taaperoi perässä ihmettelemään "mikä huone tämä!".
"Tää on aikuisten makkari, etkö sää oo ennen käyny täällä?"
Lapsi puisteli päätään silmät suurina.
"Onko kiva huone?"
"No on. Aivan ihana!" ja haltioitunut huokaus perään.

Että näin. Ei se nyt niiin upea huone ole, mutta kiitti kehuista!
Saman lapsen mielestä oli myös ihan outoa kun annoin miehelle pusun. "No hyi ei noin saa!" kuului alamittainen kommentti asiaan. Oli myös niin outoa, että piti aina vähän nauraa kun pussattiin. Huvittava tyyppi.

Lisäksi on nämä omat lainalapset, miehen lapset. Niiden kanssa käytiin Lapissa viime viikolla, ja pysähdyttiin matkalla Haaparannassa karkkikaupassa ja Djurmagazinetissa hakemassa koirille possunkorvia. Eläinkaupassa asioin sujuvasti kahdella kielellä ja karkkikaupassa ruotsiksi. Kuopus 7,5v hämmästeli silmät suurina, että "osaatko sä ruotsia?".
Vastasin, että joo, suurin osa suomalaisista aikuisista osaa, koska sitä opetetaan koulussa kaikille.
"Vaaau!" Oli lapsen hiljaisen hämmästynyt kommentti. Hetken perästä se jatkoi pohtimalla mahtaako iskäkin osata. Vastasin että osaa tottakai, ja äitikin osaa ja kaikki sen tutut aikuiset. Vielä hämmästyneempi vaaau! oli vastaus tähän.

Saa nähdä mitä muuta sitä ehtii vielä tämänkin syksyn aikana tekemään, että lapset vaikuttuu ja hämmästyy!

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Lukumaraton 2016, loppufiilikset

Huh. Virallisestihan lukuaika loppui mulla klo 12.07, mutta luin kuitenkin viimeisen kirjan loppuun.

Eilisen aikana tuli luettua 655 sivua, plus sen mitä ehdin lukea Dumplinista ennen nukahtamista.
Tämän päivän puolella luin loput Dumplinin 333:sta sivusta ja 239 sivua Jojo Moyesin Kerro minulle jotain hyvää- kirjasta.

Kokonaissivumäärä nousi 1227 sivuun, mikä on vain kahdeksan vähemmän kuin edellisen kerran, kun osallistuin lukumaratoniin! Ja kuitenkin sen 227 sivua tavoitetta enemmän. Eilisen aikana taisin lukea yhteensä seitsemän tuntia, tänään kolmisen tuntia. Eli jos kymmenessä tunnissa saa luettua yli tuhat sivua, miten kävisi, jos keskittyminen ja ympäristö sallisivat mun lukea sen täyden vuorokauden? Aivan varmasti menisi 1500 sivua rikki!

Mutta nyt meni näin, ja tähänkin olen ihan tyytyväinen. Tai lähinnä niihin hetkiin, jolloin sain luettua (trampoliini on muuten yllättävän mukava lukupaikka!). Ja siihen, miten paljon noina hetkinä sitten luin. Aina voi miettiä miten paljon paremmaksi olis voinut vielä pistää ja mitä olis voinut tehdä eri lailla, mutta hyödyttääkö se?

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Blogistanian lukumaraton 2016, edistyminen

Heinäkuun lukumaratonin pääsin aloittamaan vasta kahdeltatoista tänään, kiitos surkeaakin surkeamman unirytmini. Aloitin aamulla lukemalla Muumilaakson tarinoita (Näkymätön tyttö oli suloinen, samoin tykästyin homsuihin), ja jatkoin Tuula Kallioniemen Pakoon, joka on pitänyt lukea jo monta kuukautta! Tulipa siis luettua sekin.

Noista tuli yhteensä 267 sivua, eikä kello ollut kuin varttia vaille kaksi! Lasten- ja nuortenkirjat on ihanan helppoja ja nopealukuisia. Vaikka muumikirjat onkin ehkä vähän enemmän aikuisten... tai en tiedä.

Tällä hetkellä lukuvuorossa Catharina Ingelman-Sundbergin Kakkua, kiitos!, kirja varsin räväköistä vanhuksista, jotka päättävät tehdä pari pikku rikosta, ja päätyä vankilaan jossa on varmasti paremmat oltavat kuin palvelutalossa.
Kello on 17.15 ja olen menossa sivulla 258.

18.24 on luettu kolme kirjaa, sivumäärä yhteensä 655 sivua. Aikaa on mennyt vajaa kuusi ja puoli tuntia. Ei se minusta ihan huonosti ole!

Laskin myös tavoitetta tuhanteen sivuun, kun ei tältä meteliltä pysty keskittymään oikein kunnolla.

Tuon vajaan kuuden ja puolen tunnin jälkeen iskikin sellainen blokki, ettei tullut luettua yhtään mitään (jos ei kuvitettua joogakirjaa, Historia- lehteä ja joitain nettisivuja lasketa). En vain pysty keskittymään, jos on meteliä ja häiriötekijöitä.
Illalla ja nyt aamulla kuitenkin luin nuortenkirjan nimeltä Dumplin, 333 sivua. Eli ollaan menossa luvussa 988, joten kyllä minä sen tuhat sivua saan rikki tänään! Kolme tuntia kuitenkin vielä aikaa.

lauantai 9. heinäkuuta 2016

Koirapuistot #6 Intiönkankaan koira-aitaus

Käytiin tällä viikolla katsastamassa myös yksi uusi koirapuisto. Tai koira-aitaus, kuka näistä niin tietää. Tällä kertaa oli vuorossa Intiönkankaan koira-aitaus!

Intiönkankaan koira-aitaus


Meinattiin vähän hämääntyä ajo-ohjeista. Koirapuistoilla harvemmin on selkeitä osoitteita, vaan ne ovat enemmänkin tyyppiä "Tuirassa, Bertel Jungin tien varressa" tai "Keskustassa, tarkkaa osoitetta ei tiedossa". Olis kivempi jos olis selkeät osoitteet, niin eksymisen vaarakin olisi pienempi autolla kulkiessa.
Tiedän kyllä, että koirien kanssa ajatellaan käveltävän hirveästi, ja kyllä minäkin omieni kanssa lenkkeilen. Mutta on myös tilanteita, jolloin kävely ei onnistu tai on liian vaikeaa, ja on parempi kulkea autolla. Silloin haluaisin käydä sellaisissa koirapuistoissa, joiden portille pääsee autolla.

Suurin osa puistoista toki on sellaisia, että portille pääsee, jos vain osaa suunnistaa oikein. Intiönkankaan koirapuistoonkin periaatteessa pääsee, mutta kovin laillista se ei ikävä kyllä ole. Me nyt oltiin hirveitä kriminaaleja ja mentiin autolla pyörätiellä. Hiljainen aika, ei vastaantulijoita ja tosi rauhallinen vauhti. Näin myös invalidi-mieheni pääsi puistoon meidän kanssa.

Intiönkankaan koirapuisto keskeltä puistoa portille päin
Välillä tulee tosi pahaa silmää, kun ajetaan auto niin lähelle, mutta sittenpä tulee. Minäkin kärsin välillä selkä- ja polviongelmista, ja niinä päivinä otan kyllä kaiken irti esimerkiksi inva-kortista, joka lupaa tehdä vähän sellaista mikä ei välttämättä normaalisti tulisi mieleenkään. Kuten siis esimerkiksi madella autolla pyörätietä pitkin koirapuiston portille asti.

Mutta takaisin koirapuistoon. Intiönkankaan koirapuisto on kyllä tosi mukavan oloinen puisto. Suurehko ja metsäinen. Keskellä metsikköä on tuommoinen paljaampi alue, jossa on ikävän paljon isoja kuoppia. Onneksi Hukka ja Miska ei juokse kovin kovaa pitkin puistoa, joten kuoppia ja juurakoita osataan väistää suht näppärästi.

Hukka poseeraa Intiönkankaan puiston juurakkopuun luona

Hukan oma pallo oli jossain tuon juurakon keskellä, eikä Hukka saanut sitä itse ylös. Piti auttaa. Nuo juurakot on ihan hirveän suuria ja syviä, voin kuvitella miten pienillä koirilla tassuihin sattuu kun kompuroi. Jostakin syystä Hukka ja Miska on pysyneet *kop kop* terveinä ja ehjinä puistoissa resutessaan. Ja muistetaan siis Miskan taipumus juosta täysillätäysillä ja huomata liian myöhään ettei tilaa olekaan rajattomasti ja sitten tulee törmäys aitaan. Sen yhden kerran nuoriherra on satuttanut itsensä koirapuistossa, enkä edelleenkään ymmärrä mitä ihmettä sille kahden metrin aikana ehti tapahtua, etenkin kun näin koiran koko ajan! (Voimassaoleva veikkaus on se, että meni joku pois paikaltaan tassussa tai hartiassa ja sitä piti varoa kunnes loksahti itsestään paikalleen.)

Kuten ylläolevasta kuvasta huomaa, roskis on aidan ulkopuolella heti portin vieressä. Lapioita oli mukavasti kahta eri kokoa plus harava. Pieni lapio oli tosi kivasti poimittavissa aidan yli, ei tarvinnut sitä varten hipsiä ulos portista.
Talvea ajatellen aidat on varmaan turhankin matalat, voin kuvitella omien levitaatio-apinoideni vain astuvan aidan yli kun maassa on puoli metriä lunta. Mutta nyt on kesä, eikä ongelma ole ajankohtainen.

Intiönkankaan koira-aitauksen portti
Tämä asia mua hämmentää aika monessakin koirapuistossa. Koirapuistojen portit on varmasti tosi hyvä ja kätevä tapa saada yhteyttä koiranomistajiin. Ymmärrän, että niitä käytetään mielellään erilaisten palveluiden ja tapahtumien mainostamiseen. Mutta! Esimerkiksi nämä kaksi mainosta on jo sen verran huonossa kunnossa, että oliskohan ne syytä jo vaihtaa uusiin, tai ainakin poistaa nämä kaksi? Vasemmanpuoleinen mainostaa HundSpata ja oikeanpuoleinen... en muuten edes muista. En muista saiko siitä yhtään edes selvää. Minä kuluttajana en ainakaan oikein ota vakavasti sellaisen yrityksen mainosta, joka näyttää tuolta.
HundSpassa me käydään säännöllisesti hierotuttamassa Hukkaa, ja uintiinkin ajattelin varata ajan taas pitkästä aikaa, mutta minun mielipiteeni perustuukin jo kokemukseen, ei mainontaan.


Tästä tuli nyt aika rönsyilevä ja vähäkuvainen postaus, mutta sille on syynsä. Tutkailin kuvia, jotka otin, ja suurin osa on joko tärähtäneitä, tarkoitukseen sopimattomia tai sisältävät pienen photobomber-Miskan, joka on päättänyt pysähtyä joko merkkaamaan tai isommalle tarpeelleen johonkin kuvan kohtaan. Enkä usko, että puistosta tulee kovin positiivista kuvaa, jos keskellä kuvaa on yksi eläin kakalla!

Tästä huolimatta tämäkin puisto oli oikein mukava, ja poispäinkin osattiin, kun saatiin rauhassa suunnistaa Intiön läpi puolilaittomasti pyöräteitä pitkin.