Tammikuun luetut

Samahan se on kirjata ihan kunnolla ylös mitä on tullut luettua kuukauden aikana. Tai siis, ne uudet kirjat, mähän luen koko ajan vanhoja kirjoja uudestaan ja uudestaan. Autisti mikä autisti (vaikka asiasta eri mieltä olenkin).

Nuortenkirjoja luin kolme.

Sinä ja minä sitten joskus kertoo 16-vuotiaasta Emmasta joka saa uuden tietokoneen. Naapurin Josh auttaa asentamaan koneeseen netin, jota kirjan tapahtumavuonna 1996 on käyttänyt noin 1% amerikkalaisista teini-ikäisistä.
Koneelta löytyy hämmentävä ohjelma nimeltään Facebook, josta Emma ja Josh löytävät itsensäkin.
Jokainen valinta, jonka Emma ja Josh elämässään tekevät, heijastuu viidentoista vuoden päähän Facebook- seinille.
Emman tulevaisuus näyttää masentavalta, kun taas Joshilla näyttää menevän hyvin. Emma ryhtyy korjaamaan tilannetta ja yrittää samalla vaikuttaa kavereidensakin elämään ja estää tekemästä virheitä jotka heijastuvat viidentoista vuoden päähän.

Tähtivaras on kirpparilöytö viime vuodelta, mutta jonka luin vasta tammikuussa. Kevyttä lukemista, meni tunnissa.
Tähtivaras kertoo Ruby Collins- nimisestä englantilaisesta teinitytöstä, joka alkaa pitää blogia nimellä Robyn Hood. Ruby ajautuu sattuman kautta myymälävarkauskierteeseen ja bloggaa aiheesta. Naapurin Noah auttaa Rubya saamaan blogin alkuun ja suojaa tytön selustaa puoliksi tahtomattaan.
Samalla Noahilla on omia kuvioita netissä, eivätkä nekään kestä päivänvaloa.
Robynin blogi saa yllättävän suurta suosiota ja siinä sitä sitten ollaan.

Historian vartijat. Voi jestas sentään. Tätäkin minä kahlasin ja kahlasin ja tiesin kyllä koko ajan että on hyvin kirjoitettu kirja ja niin edelleen. En vain todellakaan kuulu kohderyhmään!
Jake Djonesin vanhemmat ovat kadonneet. Ei siinä vielä mitään, mutta vanhemmat voivat olla missä vain- missä maassa, kaupungissa ja ajassa tahansa. Jaken vanhemmat ovat historian vartijoita, jotka hyppivät ajasta toiseen yrittäessään estää historiaa muuttumasta. Kaikenlaiset pahansuovat viholliset kun tekevät parhaansa muuttaakseen historian kulkua.
Etsiessään vanhempiaan Jake matkaa 1800 -luvun Ranskaan, jossa historian vartijat pitävät päämajaansa. Sieltä Jake päätyy johonkin muuhun, vielä kaukaisempaan ajankohtaan muutaman muun nuoren historian vartijan kanssa. Sitten on kaikenlaista hässäkkää ja häslinkiä ja reissataan ympäri Eurooppaa niin että lukija meinaa pudota kärryiltä.
Epäilemättä tämä kirja sopii hyvin reilun kymmenen vanhoille pojille, joiden kirjoissa täytyy sattua ja tapahtua koko ajan kaikenlaista.

Luin myös yhden lastenkirjan.

Roald Dahlin Matilda! Joko olen lukenut tämän aiemminkin, tai sitten tämä vaan muistuttaa hirveän paljon muita Dahlin kirjoja, joita olen lukenut itse ja ääneen sudenpennuille.
Matilda, joka tapauksessa, on ihmelapsi. Nero suorastaan. Ennen kouluunmenoa Matilda on jo lukenut kaikki kirjaston lastenkirjat ja valtaosan aikuistenkirjoistakin. Erityisesti Matilda pitää Charles Dickensin kirjoista.
Isä ja äiti eivät pidä Matildaa muuna kuin kiusankappaleena. Samoin koulun rehtori on vahvasti sitä mieltä, että Matilda on kurja olento joka vain tekee kiusaa muille.
Matildan oma opettaja on, kuinkas muutenkaan, ymmärtäväinen ja kiltti. Matilda huomaa pystyvänsä liikuttelemaan esineitä keskittymällä kovasti, ja kostaa sillä tavalla ilkeille aikuisille.
Kirjan opetus lienee, että... hetkinen. Liekö kirjalla opetusta ollenkaan? Harrastiko Dahl mitään opetuksellisia juttuja kirjoissaan? Ei kai. Ei kuitenkaan kannata kiusata neroja!

Ja koska haastoin itseni lukemaan 12 klassikkoa tänä vuonna, aloitin urakan heti vuoden ensimmäisinä päivinä.

Olen merkinnyt Geishan muistelmat luetuksi 8.1.2013, eli aika varhaisessa vaiheessa otin urakan haltuun niin sanotusti.
Geishan muistelmat oli jos ei muuta, niin avartava lukukokemus. Aiempi käsitys geishoista perustui suunnilleen geisha- suklaaseen. Avarrettavaa oli siis aika lailla!
Suora lainaus goodreadsiin kirjoittamastani arviosta: "Tarina ei sinänsä pomppinut, mutta ajankulku oli aavistuksen hämmentävä. En oikein ymmärtänyt missä välissä Sayuri kasvoi aikuiseksi. Ehkä aika vähän niinkuin hypähteli eteenpäin. Ykskaks Sayuri olikin tuntenut Nobu-sanin viisitoista vuotta, vaikkei koko tyyppiä ollut mainittu kuin ohimennen siellä täällä."
Sellainen kirja. Ja tulipa samalla valloitettua Japani kaunokirjallisessa maailmanvalloituksessa!

Ja mitä olisi kuukausi ilman vampyyreita!
J. R. Wardin Mustan tikarin veljeskunta- sarjan kymmenes kirja ilmestyi tammikuussa, ja pitihän se heti lukea.

Uudestisyntynyt rakastaja on sarjan kymmenes osa, ja kertoo Tohrmentin näkökulmasta. Tohr ei reppana ole vieläkään päässyt yli shellaninsa Wellsien kuolemasta, ja langennut enkeli Lassiter alkaa pikkuhiljaa saada tarpeekseen. Toki Lassiterilla on omakin lehmä ojassa, ja heti kunnolla.
Ja sitten soppaan heitettiin vielä Olematon, joka on muuttanut kartanoon asumaan ja minä en kyllä muista että miksi. Pitäisi kai lukea edellinen kirja vielä uudestaan.
Ne on nämä Mustan tikarin veljeskunta- kirjat sellasta vampyyripornoa ihan heti kunnolla. Siksipä lukeminen on varsin nopeaa, jos ei jaksa lukea sivutolkulla kuinka vampyyrit paneskelee ties sun missä. Ei vaan aina kiinnosta!
Lisäksi tähän kirjaan pomppas hirveä liuta lisää sakkia ja se hämmensi. Onneksi veljet vittuilee toisilleen tasaiseen tahtiin, niin saadaan huumoria sekaan. Ilman sitä koko juttu olis lessereiden tappamista ja panemista. Ja tietty ryypiskelyä.
Hmm. Miksi minä taas pidänkään näistä kirjoista niin kovasti?