Olen ollut hereillä kolme tuntia, ja tähän aamuun on ehtinyt mahtua jo vaikka mitä.
Olen säikähtänyt naamaani aamulla peilissä. Toinen silmä on punainen, kipeä ja turvoksissa. En tiedä mikä on vialla, mutta joku mättää.
Olen vienyt kaksi pöljähtänyttä koiraa ulos. Kelpie unohti täysin olevansa vakava ja asioihin suurella hartaudella suhtautuva työkoira, ja muuttui jälleen pikkupennuksi, kun ulkona on lunta. Se jopa unohti ensialkuun miksi ulos joka aamu mennään. Lunta olisi vain pitänyt heitellä ja ottaa koppia ja pyöriä selällään hangessa.
Olen myös kiiruhtanut (ja ehtinyt!) kirkkoon ensimmäisen adventin aamumessuun. Joillain kanttoreilla on hämmentävä taito soittaa kappaleet täysin väärällä nopeudella, ja tämä kanttori oli yksi niistä. Olen myös nauranut kirkossa ääneen, ihan vain koska liturgi oli niin hirvittävän hauska. Se ei taida yleensä olla messussa tarkoitus, mutta minkäs teet. Lisäksi olen huomannut, että papit käyvät tätä nykyä mielellään keskustelua seurakuntansa kanssa ihan siinä saarnan lomassa. Kummallista.
Mutta jos loppupäivä jatkuu samoissa merkeissä, en voi kuin olla tyytyväinen.
Ja lisäksi vähän ahdistunut. Olen tottunut siihen, että vaaka näyttää 38-40kg, ja eilisen vaakalukeman jälkeen ahdistaa. Vaaka näytti 52,9kg, eli olen parissa kuukaudessa lihonut yli kymmenen kiloa. En pidä siitä, että kroppa muuttuu niin nopeasti. En tunne enää itseäni, ja se on kamala tunne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti