Koira joka rakastaa kirjakauppoja

Saatte kuvattoman selonteon minun ja Hukan kaupunkireissusta, kun ulkona satoi niin kamalasti vettä, että jätin kameran kotiin.

Miska on taas leikkimässä Lurun kanssa, joten me ollaan Hukan kanssa ihan kahdestaan kotona. Tai oltiin lauantaista asti, ja tänään Miska tulee taas kotiin kertomaan mitä kaikkee jännää se on saanut touhuta pikkuveljen kanssa.

Kun oma meno peruuntui tänään, eikä pitänytkään jättää kelpie-parkaa kotiin yksin, päätin käydä sen kanssa kaupungissa. Hukkaa ei sinänsä pelota kaupungissa, vähän jännittää vaan. Ja sekin menee ohi, kun välillä saa painua ihan jalkaa vasten, saa nameja tai joku pysähtyy kertomaan miten hirveän ihana, upea ja mahtava koira Hukka on. Tai käydään kirjakaupassa.

Käytiin lataamassa mun bussikortti taas kuukaudeksi, ja neuvoteltiin siitä, kannanko 17 kiloisen kelpieni rullaportaissa, vai teemmekö sen helpomman ratkaisun ja kuljemme hissillä. Katseltuamme portaita hetken mietteliäästi, menimme hissillä. Hukka on fiksu koira. Kortti saatiin ladattua asianmukaisesti, Eemeli- ja Iida- mukit todettiin hauskoiksi, ja porontaljat varsin jännittäviksi. Tyyppi halusi haistella kymmenen minuuttia Stockalla myynnissä olevia porontaljoja. Aitousvakuus tuli siinä. Ei tuota tekoturkikset ja kankaat kiinnosta, joten kaikesta päätellen Stocka myy aitoja porontaljoja. Niitä piti kääntyä vielä vähän matkan päästä uudestaan haistelemaan.

Akateeminen kirjakauppa oli ihan tyhmä. Toisin sanoen pieni koira ei mahdu millään hyllyn alle, ja pöydän allakin oli jotain mikä esti pientä eläintä ryömimästä sinne. Enkä minäkään löytänyt sieltä mitä etsin. Vaihdoimme siis nuristen paikkaa. Myös kelpie nurisi.

Suomalainen Kirjakauppa on Hukan lemppari. Ilmeisesti kaikissa kaupungeissa. Siinä missä Miska ja Rölli kiskoo Hämeenlinnan keskustassa eläinkauppaan, Hukka haluaa Suomalaiseen.
Suomalaisessa myyjät aina jututtaa pientä neitiä ja kehuu ja rapsuttelee. Lisäksi siellä on paljon tilaa ja hyllyjä joiden alle voi ryömiä.
Tänään Suomalaisessa oli Lasse Lehtinen, joka kertoi uudesta kirjastaan Nätti-Jussi. Sillä oli kyllä ihan hyviä juttuja. Niinkuin, että jos kirjoitat tietystä ajasta, tarkista faktat. Ihan sama mistä kirjoittaa, niin aihe kannattaa tuntea. Se käytti esimerkkinä jotain autoa (ei jäänyt mieleen, katos kun minä oon nainen!), ja Katja Ketun Kätilö- kirjaa, missä saksalaisupseeri riisuu naiselta sukkahousut. Eikä silloin 1941 kuulemma ollut sukkahousuja. Aijai, kaikkea sitä. Vaikka onhan se ihan totta, että pitää tietää mistä kirjoittaa. Itsellä meni hermot, kun Tuija Lehtinen kirjoitti yhdessä nuortenkirjassa, että kissanpennut on 8 viikkoisia, eli luovutusiässä. Taisin muistaakseni laittaa vielä palautetta rouva Lehtiselle, että ei kuule näin!

Teimme uuden iskun Stockalle ja haimme Hukalle kuivattua porkkanaa. Tyypin lempiherkkua. Tosin nyt näytti siltä, että myös sonninsudit olis kelvanneet. Mä olen vaan vähän paska emäntä, enkä halua ostaa niitä koirilleni. Ja lisäksi Stockan myyjätäti antoi Hukalle namia. Ja lelupuolella tyyppi ehti käydä lipaisemassa paria lasta ennen kuin kukaan ehti huomata mitä tapahtuu.

Glitterin myyjän kanssa hämmästeltiin koiraa, joka rakastaa kirjakauppoja. Pääteltiin, että se on ehkä se rauhallinen tunnelma, mikä siellä on. Kaupungissa on aina hirveä hälinä, mutta kirjakaupassa on rauhallista.
Vaikka nyt olikin tyhmä Lasse Lehtinen, joka ei yhtään rapsuttanut pientä kelpietä!

Kotimatkalla bussissa joku kiljui kuinka koira, kato koira!!!1, johon Hukka reagoi kääntämällä hyvin tympääntyneesti selkänsä kiljujalle, ja laskemalla päänsä mun polvelle. Ei tarvi pienten koirien kaikenlaisia kiljujia sietää.