Stressiä pukkaa

Mietiskelin tuossa, että voikohan stressistä tulla kuumetta (kuulemma voi, ja kaikkea muutakin kivaa), ja aloin pohtimaan myös, että miksi mä nyt stressaan niin kovasti.
Päätin tehdä listan! Listat on kivoja! Long live listat!

Ensin oli tämä ero, josta ei sen enempää. Sellainen on kuitenkin aina valtava muutos, varsinkin kolmen vuoden tiiviin yhdessäolon jälkeen. Olo on kuin heliumpallolla, jonka narusta lapsi on päästänyt irti.

Ja muutto! Pitää muuttaa uuteen kotiin, ja pienenä autistina inhoan muuttoja ja suuria muutoksia noin muutenkin. En tykkää, en yhtään.
Muutot aiheuttaa mulle hirveitä stressioireita ihan joka kerta, puhumattakaan siitä, että muutan yksin.

Muuttamiseen tarvin taloudellista tukea sosiaalitoimesta. Kenelläkään ei varmaankaan ole 800 euroa laittaa takuuvuokraan yks kaks, saati sitten maksaa pakettiauton vuokraa ja ostaa sänkyä itselle. (Muut huonekalut löytyy, mutta lattialla on niin perinjuurin kurja nukkua!)
Ensimmäiseen kirjeeseen sosiaalitoimi vastasi, että ei tipu avustusta, koska ei ole mitään syytä muuttaa. Ja jos tarvitsen uusia huonekaluja, mulla jää 27 euroa "ylimääräistä" rahaa, osta sillä. Nyt odotamme reaktiota valitukseen, jonka teimme saman tien.
Jos sosiaalitoimi ei maksa vuokravakuuttani, lennän ulos tästä kämpästä 1.9. alkaen, mikä ei ainakaan helpota. (Tosin tämä helpotti nyt, kun B maksoi takuuvuokrani, ja minä maksan sen B:lle vähitellen takaisin.)

Koulukin alkoi. Odotin sitä, kovasti odotin. Unohdin kuitenkin wilman salasanani, ja siitähän ei kone tykännyt. Tästä siis seuraa, että koska en tiedä wilman salasanaa, en pääse katsomaan viikottain vaihtuvaa lukujärjestystä, enkä näin ollen tiedä mitä aineita minäkin päivänä on, mihin aikaan ja missä luokassa! Tälläkin hetkellä tiedän, että 10.8. koulua on 8.20-11.30 ja sen, missä luokassa aloitamme.
Opintotoimistoon soittelin jo kahdesti samasta asiasta, mutta eivät ne vain osaa antaa sieltä salasanaa, jonka saisin toimimaan koneellani. Täytyy huomenna panostaa vielä vähän lisää ATK-tuen etsintään.
Toivottavasti koulun kirjastosta ei ole ihan lopussa kaikki kirjat, joita tässä jaksossa tarvitaan. En halua tuhlata loppuja ruokarahojani koulukirjoihin.

Ja jos ei tässä vielä tarpeeksi, sain eilen puhelun siskoltani. Meillä on 80- vuotias mummopuoli, joka joutui kolariin ja sairaalaan. Kun mummo tuotiin Oysiin, sisko soitti ja pyysi menemään mummon luokse. Stressipisteet nousi samantien taivaisiin, kun kukaan ei oikein tiennyt mikä on tilanne. Enkä minäkään näin ollen tiennyt, mitä päivystyksessä on vastassa. Pyöräillessäni kymmenen minuutin matkaa sairaalalle, ehdin unohtaa mummon sukunimen (sama on kuin mulla, mutta unohdin senkin) ja saada pienen paniikkikohtauksen.
Mummo on kutakuinkin kunnossa kuitenkin, kaikeksi onneksi. Pääsi jo yöllä kotiinkin.

Silti sairaala haisee edelleen vaatteissa ja hiuksissa. Kyllä, kahden pesun jälkeenkin. Inhoan sairaaloita jo muutenkin!

Lisäksi huolettaa aiempaa useammin toistuvat paniikkikohtaukset. Ja joo, jos niitä pelkää niin varmastihan niitä tulee. Mutta vaikken pelkäisi niitä, tässä on stressiä niin kamalasti muutenkin, että tuleepa niitä kaikesta huolimatta.


Mutta näin. Että haittaako jos pimahdan?