Maaliskuun luetut

Laskeskelin goodreadsista (sinne merkittyjä) maaliskuun luettuja kirjoja. Eihän siinä, olen ollut aika ahkerana ja lukenut 16 kirjaa. Enemmänkin, mutten joko ole jaksanut merkitä, tai niitä ei ole goodreadsissa ollut.

Enimmäkseen on näemmä ollut tuota chick-lit- osastoa. Karmeeta huttuhömppää. Mukavan kevyttä luettavaa, mutta harmillisesti siihen menee hermot jossain välissä. Nuo Keyesin hahmot etenkin on semmosia, jotka saa hakkaamaan päätä seinään silleen aika tauotta. Tämä viimeisin oli malliesimerkki siitä, ja meinas kirja lentää seinään pari kertaa. Raivostuttava päähenkilö.

Keyesiltä luin kirjat

Lucy menee naimisiin
Kuuleeko kukaan?
Naura, Claire, naura

Naura, Claire, naura  ja Kuuleeko kukaan? on samaa sarjaa. Welshin perheen neljä tyttöä on kukin vuorollaan pääosassa näissä kirjoissa. Ensimmäinen on Clairesta kertova kirja. Toista ja kolmatta, Rachelista ja Maggiesta kertovia (Rachelin loma ja Enkelit) en ole lukenut. Menee nämä lukemiset vähän sen mukaan, mitä kirjastosta sattuu löytymään.

(Koska blogger vittuilee ja kohta lentää kone seinään, saatte vain yhden kuvan ja kiroilen täällä keskenäni.)

Naura, Claire, naura:
Herätteli vähän ajatuksia pettämisestä. Siitä miltä tuntuu kun puoliso pettää. Ja toisaalta... vähänhän tuo James vaikutti narsistilta. En minä mitään väärää tehnyt, vaimon vika että petin. Hmm. Typerä, typerä mies.
En muista juuri muuta tuosta kirjasta.

Claire on sairaalassa synnyttämässä esikoistaan. Aviomies, James, tulee sairaalaan ja kertoo jättävänsä Clairen (ja lapsen) toisen naisen takia. Claire lentää Lontoosta kotiin Dubliniin, hautautuu lapsuudenhuoneeseensa vauvan kanssa ja kun äiti ja pikkusiskot auttavat lapsenhoidossa, voikin huoletta keskittyä masentumaan ja ryyppäämään.
Kyllä se siitä sitten pikkuhiljaa lähti rullaamaan. Ja oli siinä joitain muitakin miehiä... Joskaan tilanne ei ihan ollut selvä koko aikaa, että mihin mennään ja mitä tapahtuu. Ja kävi myös ilmi mikä kertakaikkinen kusipää se tämä James on. Hyvä vaan kun pääsi eroon moisesta!

Kuuleeko kukaan? kertoo onnettomuuteen joutuneesta Annasta. Tämä hämmensi ihan huolella, kun ei selvinnyt että minkä sortin onnettomuudesta oli kyse, keitä siinä oli, miten Anna päätyi onnettomuuden jälkeen New Yorkista Dubliniin (sekin lapsuudenkotiinsa toipumaan) ja missä Annan aviomies Aiden on. Lähinnä olin pitkän osan kirjasta varsin vihainen Aidanille, joka oli rumasti hyljännyt Annan. Etenkin kun koko ajan Anna puhuu, että Aidan on Nykissä, pakko päästä sinne!
Ja sitten käykin ilmi kaikenlaista kummaa, päädytään semmoisiin spiritistisiin istuntoihin ja kaikkea. Eikä työrintamallakaan ihan hirmu hienosti mene, vaikka onkin Maailman Paras Työpaikka.

Nämä ei nämä Welshin perheen naisista kertovat ole ihan niitä chic-liteimpiä lajinsa edustajia... mutta kivoja kirjoja silti, eikä liian raskaita, vaikka aiheet onkin vähän kamalia. Nopealukuisia (vaikka toisaalta, mulle kaikki on nopealukuista, paitsi ehkä se Rouva Bovary).

Kolmas Marian Keyesin kirja on Lucy menee naimisiin ja voi jessus kun sen kanssa meni hermot! Tarviiko olla niin saakelin typerä kana?!

Kuva: www.kirjasampo.fi

 Tämä Lucy. Työskentelee jossain ankeessa työpaikassa ja vastailee puhelimeen ja vihaa pomoaan. Asuu kimppakämpässä aussitytön ja skottitytön kanssa. Noihin kämppisten hahmoihin ei oikein päässy sisälle, paitsi että toinen on kauhee pikkuruinen ruikuttaja ja toinen on hirvee pomottaja. Paksu kirja, ja vain tuon verran jää kahdesta tyypistä mieleen? Ei näin!
Lucy käy parin työkaverin kanssa heti kirjan alussa ennustajalla. Ennustaja povaa, että Lucy menee naimisiin puolessatoista vuodessa, ja tottakai se otetaan sitten tosissaan, ei ihan heti, mutta hetken päästä kyllä. Ja sitten alkaa armoton miesjahti. Ja kun Lucy on sinisilmäinen ja naiivi, sitä käyttää hyväksi komea alkkis, joka ottaa Lucyyn yhteyttä kun rahat on loppu ja viinaa pitäis saada.
Lucyn isä on myös alkoholisti. Homma on ihan selvä lukijalle noin toisen lauseen kohdalla, jossa isä mainitaan, enkä käsitä miten kauan voi mennä ennen kuin asian ymmärtää. (Ja mulla on kokemusta lähipiirin alkkiksista, eikä mulla menny melkein kolmeakymmentä vuotta asian oivaltamiseen!) Isi on vaan vähän reppana, ja voi sinuakin alkkis-poikakaveri, minäpä hyysään teitä ja kannan molemmille viinaa ja kaikki rahani ja oivoi kun on jotenkin kurja elämä. HERÄÄ PAHVI!
...joo. Meni vähän hermot. Anteeksi.
(Kyllä se sitten lopen vähän heräsikin, jätti isänsä selviämään sosiaalityöntekijöiden yms. kanssa, jätti alkkispoikakaverin ja päätyi yhteen vanhan kaverimiehen kanssa. Olin tyytyväinen loppuun, mutta tuskittelin turhan pitkään tyypin typeryyttä.)

Luin myös vähän Sophie Kinsellaa, Varsinainen talousihme.
(Goodreads- arvioni kirjasta)
Höpsöä huttua. Sellaista, jota luetaan kun muut kirjat ahdistaa synkillä juonenkäänteillään.
Vähän kyllä meinasi epätoivo iskeä, kun oikeesti nainen! Etkö sinä muka osaa voileipää tehdä tai paitaa silittää!
Oppihan se sitten lopulta. Ja aika piankin jopa, hämmentävää. Tekis mieli alkaa itte opetella ihan kunnolla ruuanlaittoa, eikä vaan näitä peruspöperöitä mitä tulee tehtyä.
Harvoin chic-lit ihan tämmöiseen vaikuttaa!

Näiden pöljien chic-litien lisäksi olen lukenut
dekkareita (Mma Ramotswe on tutkinut kadonneen amerikkalaispojan tapausta kirjassa Krokotiilin kyyneleet),
fantasiaa (Sookie Stackhouse on seikkaillut kirjassa Pedon veri, jossa kaksiluontoiset- eli ihmistiikerit, -koirat, -sudet yms. otukset tulevat pois "kaapista",  ja Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille, jossa 15- vuotias Jacob, joka on kasvanut isoisänsä kummallisista lapsista kertovia tarinoita kuunnellen, lähtee kesälomalla kaukaiselle Walesin edustalla olevalle saarelle tutkimaan, onko isoisän tarinoissa neiti Peregrinen luona asuvista kummajaislapsista mitään perää. Ja onhan niissä, ja sitten alkaakin tapahtua kaikenlaista kummaa. Kerrassaan mainion pelottava fantasiakirja.),
nuortenkirjoja aika läjän (Hello, I love you, kirja homorakkaudesta, kliseinen ja jotenkin puuduttava. 90- luvun asenteita pursuava kirja.
Pysäyttäkää juna!, kirja 1800-luvun jostain välistä, kun ihmiset lähtevät rakentamaan rautatiekaupunkia keskelle ei mitään. Koska rautatieyhtiö on kurja kakkiainen, juna ei pysähdykään, ja ihmiset joutuu ihan eristyksiin ja sitten pitää koittaa pysäyttää juna ja siitähän seuraa kaikenlaista selkkausta. Tykkäsin, muistuttaa vähän Pieni talo preerialla- sarjaa!
4x100, joka kertoo neljästä viestijuoksua harrastavasta tytöstä, joiden viestijoukkue pakosti hajoaa, kun yhden tytön perhe muuttaa toiselle puolelle Suomea. Joukkueeseen tulee vuotta nuorempi peikkomainen tyttö, josta kukaan ei alkuun pidä. Ja tähänkin on vähäsen sotkettu lesbojuttua, vaikka tämä tyyppi seurusteleekin pojan kanssa. En oikein tykännyt tästä juonikuviosta.
Perhosen varjo, Mila Teräksen uusin nuortenkirja. Kertoo anoreksiaa sairastavasta 14- vuotiaasta Linneasta, jota hämmentää naiseksi muuttuminen, ja joka haluaisi olla laiha ja pieni ja kaunis. Nähtyään kauniin perhosen ikkunalla, Linnea päättää ottaa isoäidin kutsun vastaan ja matkustaa kesäksi isoäidin luokse kartanoon. Kartanossa tapahtuu kaikkea kummaa, ja kuvioihin liittyy yksi komea saksofonisti-poikakin. Aika normaali tämmöisessä, mutta muuten kirja ei ollut ollenkaan sitä mitä odotin. Tavallaan tykkäsin paljonkin.
Karikko on semmoista... fantasiaa enemmän. Hämmentävä kirja, jossa koko kuvio saattaa keikahtaa ihan ylösalaisin ihan noin vain. Olin vähän sekaisin kun sain sen luettua, enkä vieläkään ole oikein osannut muodostaa mielipidettäni siitä. Sanoo varmaan aika lailla, jos kerron että se on Seita Vuorelan (ent. Parkkola) kirjoittama. Sillä tuppaa olemaan tuo fantasia vähän tuommoista. Tästä kirjasta ehkä myöhemmin lisää.
Ja vanha kunnon tyttökirja Jane ja saaren kutsu L.M. Montgomerylta. Nämäkin alkaa olla vähän ennalta-arvattavia, mutta silti ne on mukavia. Jane asuu äitinsä, tätinsä ja isoäitinsä kanssa kaupungissa, Torontossa kai... suuressa, yksinäisessä talossa. Jane saa kuolleeksi luulemaltaan isältään kirjeen, jossa isä pyytää Janea luokseen saarelle kesäksi. Jane menee vaaaaltavin ennakkoluuloin varustettuna, mutta huomaakin tykästyvänsä isään ihan sillä lailla samoin tein ja sitten kesä onkin aivan ihana. En käsitä, miksi näissä kirjoissa tytöistä on niin kertakaikkisen ihanaa hoitaa taloutta ja kotia ja oi että kun saan tiskata astiat ja lakaista lattiat. Äkh. Söpö ja viaton kirja kuitenkin. Sarjassaan mainio.),
ja sarjakuvia, Émile Bravon seitsemän karhua- sarjakuvia. Kirjoja on kolme, ja luin ensimmäisen kun kaveri suositteli. Oli mainio, ja etsin kirjaston hyllystä loputkin hassut karhujen satuparodia-seikkailut. Nauraa rätkätin kovasti ja ääneen.
 Pikkukarhut löytävät suolakaivoksilta palatessaan mökistään vaaaaltavan jättiläisen, joka on ensinnäkin popsinut kaikkien kulhot tyhjiksi ja sitten vielä kehtaa nukkua toisten sängyissä! Eroonhan siitä on päästävä, ja mahd. pian!
Hätiin haetaan Kultakutri, lähilinnassa asuva räätäli, josta tuli prinssi erinäisten vaiheiden jälkeen. Äksönin perässä Kultakutri seuraa pikkukarhua mökkiin ja selvittää että kyseessä on varsin kaunis rinsessa. Mutta kieltäytyy suutelemasta mokomaa, eihän se tiedä yhtään koko tyttöä!
Jotenkin tähän soppaan sotketaan myös pieni pillipiipari, omenia kaupitteleva mummeli ja rotanmyrkkyomenat, joiden takia prinsessa on saatava oksentamaan ja pian. (Kultakutri ja seitsemän kääpiökarhua)
Muut sarjan kirjat ovat Seitsemän nälkäistä kääpiökarhua ja Kaunotar ja kääpiökarhut.

Ohhoh. Olipas kertakaikkisen hyvä kirjakuukausi! Tuli luettua yhtä sun toista mukavaa, mutta jotain jäi silti puuttumaan- se klassikko! Pöydällä odotteli koko kuukauden ajan Juhani Ahon Rautatie, mutten saanut sitä avattua. Noh, tässä kuussa sitten kaksi klassikkoa!