kotimatkalla

Vihdoin viimein, kotimatka. SE kotimatka, se jolla tuon Hukan ja Miskan kotiin. Kuusi viikkoa on pitkä aika ilman omia koiria, ilman omaa laumaa. Sielu lepää, kun katsoo Hukan pihkasilmiin ja Miska nojaa väsyneenä jalkaa vasten. Miska painaa pään syliin ja huokaisee syvään. Se pärjää hoitopaikoissakin, mutta kaipaa selvästi omaa ihmistään. Hukkaa en edes mainitse, koska sen kaipuu on itsestäänselvää. Tiedän että se kaipaa yhtä paljon kuin minäkin.

Hetki sitten käytävällä kulki humalaisia meluten ja tönien toisiaan. Hukka nousi huolestuneena istumaan ja kysyi toimintaohjeita silmillään. Lupasin hoitaa kaikki mahdolliset eteentulevat tilanteen, ja se käpertyi tyytyväisenä pomppansa päälle nukkumaan. Miska nousee vähän väliä ylös lattialta ja painaa pään polvelle. Ja saatuaan aimo annoksen rapsutuksia ja hellää puhetta se menee takaisin nukkumaan ja näyttää onnelliselta

Näin rennosti meillä junaillaan.