keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Maailman parhaat porkkanasämpylät


Minähän otin ja leivoin porkkanasämpylöitä. Monta päivää teki mieli just porkkanaisia sämpylöitä, syystä x. Nyt sitten etsin netistä ohjeen, ja kun kaikki aineet oli kaapissa porkkanoita myöten, tein taikinan ja kohotin (ja jätin lusikan sinne kohoavaan taikinaan!) ja taistelin taikinan kanssa saadakseni aikaan sämpylöitä. Hankalaahan se oli, mutta kai senkin oppis, kun aikansa harjottelis.







5-6 dl vettä (reilusti kädenlämpöistä lämpimämpää)
4 tl  sokeria TAI 1 rkl hunajaa
2 tl merisuolaa
3 SUURTA porkkanaa (tai useampi vähän pienempi)
½ palaa hiivaa tai pussi kuivahiivaa
1 dl kaura- tai ruishiutaleita
10-12 dl vehnäjauhoja
½ dl oliiviöljyä

Lisää veteen sokeri, suola ja porkkanaraaste
(Tuorehiiva pitää sekoittaa joukkoon ja sekoittaa sormin, kun se on helpompaa.)
Kuivahiiva sekoitetaan pieneen määrään jauhoja ja sekoitetaan sekaan sormin.
Lisää hiutaleet ja sekoita.
Lisää melkein kaikki jauhot ja sekoita lusikalla.
Kun taikina alkaa pysyä kasassa, lisää öljy ja sen jälkeen vielä loput jauhot, että taikinasta tulee irtonaista.

Anna nousta puoli tuntia

Jaa taikina neljään, pyörittele pitkoiksi ja leikkaa sopivan kokoisiksi paloiksi. Pyörittele palat sämpylöiksi ja lykkää vartiksi 225 C asteeseen.
Jos mahdollista, käytä kiertoilmauunia. Onnistui loistavasti ihan ilmankin.



Kysymyksiä. Mitä se meinaa, että taikina on irtonaista? Miksi ohjeissa aina käsketään käyttää oliiviöljyä? Rypsiöljylläkin onnistui. Eikä ollut merisuolaakaan, vaan käytin sitä mitä kaapissa oli.
Kuuluuko leipomiseen kaikenlainen soveltaminen?

Meinasin hetken pelätä, että hukunhan minä näihin sämpylöihin, tai vähintään puputan niitä kuukauden. Mutta ehei. On niin mahtavan hyvää, että ei mene kovin kauaa kun ne on loppu!

Resepti täältä.

1 kommentti:

  1. Leipomiseen nimenomaan kuuluu soveltaminen ja säätäminen ja kokeilu :D
    Se on eräänlaista kemiaa :D

    VastaaPoista