Joogassahan kuuluu liikkua ja tehdä niitä hassuja asentoja (asanoita?). Istuttiin tuolilla ja kuunneltiin jotain tyyppiä joka puhui. Ja välillä aina niin huonolla englannilla että minun korvia raastoi. Lisäksi hämmensi se käsien heiluttelu ja energioiden ja vaikka minkä leyhyttely. Kai ne nyt siinä pysyy, äläkä varasta mun energioita!
Loppuajasta piti ottaa kynttilät, semmoiset pienet lyhtykynttilät ja heilutella niitä sydämen ja kyljen kohdalla ainakin. Se oli jo ihan riittävän omituista, mutta sitten piti vielä laittaa kynttilä ohimolle ja pyörittää sitä siinä. Minä tein kiltisti työtä käskettyä ja sitten humahti. Näyttää aika hurjalta, kun otsalla on tulta, ja se hiusten käry on niin läheltä ihan kamala.
Sitten tietenkin tuli paha mieli, kun en nähnyt miten kamalan pahasti tukkaparka kärsi, ja muita vaan nauratti, joten arvelin olevani aika kamala pelätti. Ei helpottanut epäluuloa moista lajia kohtaan tippaakaan.
Kotiin päästyäni valitin vähän tutussa chatissa hiusten kurjaa kohtaloa, ja sain onneksi paljon myötätuntoa.
Tässä vaiheessa on kerrottava, että olen viihtynyt samassa chatissa, suunnilleen samojen ihmisten kanssa, reilun kymmenen vuotta. Herranen aika, paljon kauemminkin. Kaksitoista, kolmetoista vuotta kai. Järkyttävää.
Minut on muutamia hairahduksen aikoja lukuunottamatta tunnettu chatissa nimellä dunadan tai ihan vaan dunis.
Ja kun ruikutin hiusteni kohtaloa tänään, eräs ystävällinen kanssasättijä päätti piristää päivääni linkittämällä kuvia dunis-murosupersankarista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti