keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Kirjastoretki: Kaakkurin lähikirjasto

Eilen teimme taas kirjastoretken kaakkuriin kelpien kanssa!
Hukalla oli silmäkontrolli Kaakkurissa Oulun eläinklinikalla (tosi kiva paikka, siitä tuli meidän vakkari ell-asema!), ja kun ei kerran ollut mitään kiirettä, kävin vielä Hukan kanssa siinä kirjastossakin.
Kaakkurin kirjasto on ihan Citymarketin vieressä, kävellään vasemmalta ohi (siinä on Liikku, R-kioski, Musti ja Mirri, Oulun eläinklinikka ja muita pieniä liikkeitä sellasessa siivessä), ja suoraan sen punatiilisen rakennuksen viertä. Siellä näkyy oranssi pyöreä kohta rakennuksessa, sinne suunnataan. Se on nimeltään Kaakkurin monitoimitalo, jonka yhteydessä on asukastupa, nuokkari ja kirjasto.

Kaakkurin monitoimitalo, oranssi pyöreä muoto on helppo tunnistaa (Kuva: http://www.ouka.fi/oulu/kirjasto/kaakkurin-kirjasto)


Kaakkurin monitoimitalo, kirjaston sisäänkäynti

En muista monestiko olen Kaakkurin lähikirjastossa käynyt, mutta jää yhden käden sormilla laskettavaksi määräksi. Pari kertaa koulun kanssa ja joskus yksiksenikin. Tosi kiva kirjasto minun mielestä!

Eilen kuitenkin marssin kirjastoon ja tiedustelin kirjastohenkilöltä, että saanko tuoda koiran sisälle. Hukka hengasi tässä vaiheessa kiltisti ihan jalan vieressä ja heilutteli häntää. Asiakaspalvelija totesi ettei muuten tiedä itsekään! Kävi kysymässä asiaa, ja kyllä, pienet kelpiet saa tulla sisälle kirjastoon. Pieni kelpie otti asian hyvin vakavasti, ja käyttäytyi mallikelpoisesti. Ei yrittänyt esimerkiksi kiivetä hyllyyn tai käydä pussaamassa ihmisiä.

Kaakkurin kirjastossa automaatit on heti ulko-oven vieressä, kaksi lainaus- ja yksi palautusautomaatti. Tottakai voi myös lainata ja palauttaa siinä tiskilläkin, siksi niitä ihmisiä siellä on. Tai siis, siksikin. Automaatit on samanlaiset kuin muissakin kirjastoissa. Jos osaa käyttää yhtä Oulun kirjastojen automaattia, osaa käyttää sitä muissakin Oulun kirjastoissa.
Heti oven vieressä, noiden korkeiden ikkunoiden nurkassa on lehtiosasto, eli seinän täydeltä värikkäitä aikakauslehtiä, ja monta lokoisaa lueskelupaikkaa.

Ensi näkemältä hyllyjärjestys vaikutti hitusen hämmentävältä ja minä ihmettelinkin Hukalle puoli ääneen että miten täältä nyt mitään löytää, mutta kappas! Sehän olikin aika simppeliä! Lastenkirjat on toki omassa pisteessään, sen tunnistaa aina matalista kirjahyllyistä ja joistain leluista. Hukan mielestä kuului asiaan tarkistaa myös se piste. Takaseinällä on nuortenkirjaosasto, ja niitä on sitten pari hyllyä. Asiakaspalvelupisteeltä katsoen takaseinällä (noiden ikkunoiden vieressä) on tietokirjahyllyt, tiedättehän, talous, biologia, historia, musiikkikin. Korkeat hyllyt taas käsittävät kaunokirjallisuuden.
Ja hyllyjen päissä on tietenkin kerrottu mitä mistäkin löytää.

Me löydettiin hienosti pari Suomipopin helmiä- kirjaa ja aikuisten scifi- ja fantasia- hyllyt.
Tuolla on hauskasti heti näkyvillä matala hylly täynnä scifi-kirjoja! Joten jos scifistä tykkää, niin eiköhän sieltä löydy. Itse en tykkää, joten en jäänyt tarkemmin tutkimaankaan.
Kaakkurissa oli myös lähikirjastoksi mukava kokoelma cd- levyjä.

Nämä uudet tyhmät "hae itse varattu teoksesi"- hyllyt valtaa nykyään ison osan kirjastoista, mutta Kaakkurissa oli onneksi vain automaattien vieressä pari korkeaa normaalia kirjahyllyä, ei mitään kolossaalista rakennelmaa, kuten vaikkapa pääkirjastossa.

Kuva: http://www.ouka.fi/oulu/kirjasto/kaakkurin-kirjasto

Kokonaisuudessaan tosi kiva kirjasto! Valoisa ja jotenkin avarakin, vaikka onkin aika pieni ja paljon korkeita hyllyjä. Toki tuossa kuvassa on kuvattu mahdollisimman kaukaa noista korkeista hyllyistä, mutta on siellä oikeastikin valoisaa.
Harmi kun se on niin kaukana meiltä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti