maanantai 28. tammikuuta 2013

Pienet inhimilliset elikkoni

Jos Hukka ja Miska olis sattuneet syntymään ihmislapsiksi eikä koiranpennuiksi, tietäisin hyvin mitä ne useimmiten sanoisivat.
Hukan lausuntojen pääsääntöinen sisältö olisi "Hukka tuo!" samalla kun se raahaisi jotain täysin järjetöntä lähimmän aikuisen luokse.




Pari esimerkkiä mitä pieni koira haluaa aina tuoda emännälle. Limsapulloja lojuu aina lattioilla, ja niitä on hyvä kiikuttaa aina kun tekee mieli jotain mitä ihminen syö. Lusikka taas... se taisi olla viilipurkissa, jonka joku pieni poikanen kähvelsi pöydältä. Ja tokihan lusikka täytyi tuoda takaisin ihmiselle.

Hukka opettelee temppua nimeltä "Lelu!". Sen täytyy kävellä maton yli lelutynnyrille, ottaa sieltä lelu ja tuoda se maton yli sängyn luokse minulle. Temppu osataan oikeasti, mutta välillä pienen koiran aivot käy liian nopeasti eikä se ehdi keskittyä. Sitten voi käydä esimerkiksi näin.



Näin käy helposti, jos ei malta keskittyä. Kasan päällimmäiset, Irma ja Kumikana Kananen päätyivät lopulta naksutetuiksi ja niiden tuomisesta sai keksinpalan. (Irma ja Kumikana Kananen tunnetaan myös nimeltä.)


Jos Miska olisi ihminen, se olisi ihan pieni poika vain, joka tarvitsee runsain mitoin hellyyttä ja huolenpitoa. Ja oman pupun. Kas näin.






Olkoonkin, että meillä on Miskan kanssa epäselvyys vielä siitä, kumman pehmopupu Nassukka loppujenlopuksi on. Miska saa lainata sitä, mutta purra ei saa. Siksi Miska kantaakin sitä varsin pehmeästi suussaan ja urmuttaa samalla onnellisena. Vauva.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti