Nuku rauhassa, maailman rakkain Miska

Miska, Yavanna's Octave, 3.5.2009-14.4.2020

Maailman rakkain, lempein, kiltein ja tärkein pieni Miska joutui jättämään meidät pääsiäisen jälkeisenä tiistaina. Eläinlääkäri löysi rutiinina varatun hampaanpoiston yhteydestä Miskan kielentyvestä suureksi ehtineen kasvaimen, jonka poistaminen ei ollut mahdollista. Ei kenellekään, joka koiraansa varauksetta rakastaa. Ei koira voi elää ilman kieltä.
Niinpä hyvästelin oman rakkaan samettikuonoisen poikani sinä yllättävän talvisena huhtikuun iltapäivänä ja palasin kotiin Hukan luokse.

Koen sen hyvänä asiana, etten tiennyt (vaikka pelkäsinkin) sen päivän olevan Miskan ja minun viimeinen yhteinen. Miska sai nauttia asioista ja korkeintaan huolestuneesta, ei murtuneesta, omasta ihmisestään.
Valvoin sen kanssa koko yön, se sai aikaisin aamulla lemppariksi muodostunutta ruokaansa. Se pääsi pitkälle kävelylle Hukan ja minun kanssa, ennen kuin sen kummitäti tuli hakemaan meitä eläinlääkäriin. Ja ennen eläinlääkäriä ehdittiin vielä valloittaa Hervannan koirapuisto, kävellä rauhassa eläinlääkärille päin ja käydä vielä metsässä tutkimassa. Miska ei koskaan malttanut tutkia rauhassa, vaan silloinkin se sinkoili metsässä hihnassaan, kunnes tuli taas painamaan pään jalkaa vasten, että etkös vaan rakastakin Mikkaa, etkös vaan. Rakastanhan minä, ihan aina.
Eläinlääkärissä se moikkasi kaikki ja venkoili parhaansa mukaan vaa'alle astumisen kanssa. Jos ei huvita, niin ei huvita. Ja nukahti lopulta mun jalkoihini kaikessa rauhassa. Kummankaan meidän tietämättä, että enää ei herätä.

Elämä ilman Miskaa on vaikeaa. Miskan poissaolo tuntuu etenkin iltaisin, kun kukaan ei ole tiedustelemassa, pääsiskö sänkyyn, kun tahoisin, tai kertomassa että syliin tulisin kiitoksia. Kukaan ei ole myöskään yllättymässä joka ikinen kerta yhtä iloisesti siitä, kun annan palan kurkkua, porkkanaa, omenaa tai banaania. Joka kerta saa palan kun itsekin syön, mutta siinä missä Hukka odottaa itsestäänselvästi saavansa, Miska osasi yllättyä joka kerta että mulleko! Vau, enpä tätä arvannut!
On ikävä Miskan pusuja, sitä miten se työnsi pehmoisen kuononsa mun poskeen kiinni ja tuhisi hiljaa ja onnellisena. Sitä miten se työnsi päänsä käden alle että silittäisitkös. Miten se rakasti nojailua, tuli aina eteisessä nojaamaan jalkaa vasten ja keikkui sitten onnellisena kun silitin sen päätä.
Odotan edelleen kun avaan oven, että Miskan pää työntyy käytävään oma kengä suussa, kovaan ääneen urmuttaen.

Onneksi Miskalla oli maailman paras kummiperhe, johon se meni mielellään kylään, ja johon sen uskalsin päästää. Me totuttiin niinä päivinä kulkemaan Hukan kanssa kaksin. Nyt huomaan, miten valtavan tärkeää se oli. Ihan mun ja Hukan mielenterveyttä ajatellen. Koska vaikka elämä tuntuu tyhjältä ja kumisevan ontolta, meillä oli kuitenkin jo vähän pohjaa siihen, mitä on elämä ilman Miskaa.
Ja jo ennen kummiperhettä Miska vieraili mielellään toisen oman ihmisensä luona. Bärrellekin olen Miskan voinut ihan aina antaa luottavaisin mielin. Tietäen, että rakkaasta huolehditaan niin kuin omasta, lempeydellä ja kauniisti. Aivan niin kuin minä huolehdin rakkaasta pikku Lurusta, joka on käynyt meitä piristämässä, kun elämä hetkeksi kadotti kaikki värit. Pienen spanielin jatkuva keikkuminen ja onnellinen elämänasenne tuo hetkessä värit takaisin.

Silti maailma on aika harmaa. Ja on varmasti vielä pitkään. Saa ollakin. Mutta tiedän, että jossain vaiheessa helpottaa. Joskus en enää itke päivittäin. Joskus voin vielä nähdä muita bretoneita ilman että sydäntä raastaa. Joku päivä huomaan, että aika on parantanut, eikä sielu ole enää vereslihalla. Siihen asti koitetaan muistaa hengittää, ja vaikeimpina hetkinä itketään aina niin ymmärtäväisen Hukan turkki märäksi.

Miskan viimeinen käsky ei ollut vapaa. Viimeiseksi kerroin sille, miten valtavasti rakastan ja miten hirveä ikävä mulla on jo nyt. Ja lupasin, että saat mennä, rakas. Mene vaan.

Kesäkuun kootut

On aika tarkastella teemaa nimeltä kesäkuu! Sehän oikeastaan alkoi jo eilen, mutta eipä tässä nyt olla niin jäniksen selässä.

Kesäkuu

Ajatuksia kesäkuusta: ihan hirveästi ei ole sen suurempia ajatuksia. Toivon lähinnä, että kesäkuu olisi vähän vähemmän haipakkaa kuin toukokuu lopulta oli. Että olis enemmän aikaa mennä metsään ja jäädä sinne lojumaan. Enemmän aikaa lukea kirjoja ja enemmän energiaa tehdä spontaaneja asioita.

Kirja to-read- listalta: koitan välttää suunnitelmallisuutta tässä kuussa, mutta pöydällä on kyllä kasa kirjoja, jotka tarttis saada luetuksi. Ja vieläpä ainakin yksi VIP- kirja (siis kirja, jossa on lyhyempi laina-aika), joka pitäisi saada luettua jopa ihan parissa päivässä. Jos nyt sanoisin, että tavoitteena on lukea tässä kuussa Minna Rytisalon Rouva C, eli kirja Minna Canthista. Tämä on yksi niistä, jotka on bookstagramin puolella kovasti puhuttanut. Ja ihan turhaanhan minä tätä kirjastosta alvariinsa kotiin raahaan, kun tämä löytyy Bookbeat- sovelluksestakin.

Työ-, opiskelu- tai muu virallinen asia, jonka aion saada valmiiksi: pakko myöntää, ettei tässä kuussa oikein ole sellasia asioita, jotka voisin saada valmiiksi! Kesäkuu ja heinäkuu on sellaisia kuukausia, että iso osa paikoista on kiinni, eikä asiat vaan etene. Ja muutenkin päätin kesän aikana keskittyä enemmän kuntouttamaan itseäni ja murehtia opiskeluja syksymmällä. Mutta aion ottaa yhteyttä koululle ja tiedustella asioita. Valmiiksi en mitään kuitenkaan oleta saavani.

Virallinen asia, jonka tiedän roikkuvan puolivalmiina vielä kuun lopussakin: no ne opiskeluasiat nyt ainakin. Puolivalmiiksihan ne väistämättä jää, kun en voi suunnitella loppuun asti asioita saati lyödä mitään lukkoon. Pahoin pelkään, että myös terveysasiat roikkuu puolivalmina vielä heinäkuussakin.

Kuukauden voimalause: pienikin onnistuminen lasketaan!

Ruoka, jota aion kokeilla: no jos se vohvelikakku tässä kuussa? Kun itse tekee, saa päättää täytteistäkin itse!

Tässä kuussa tapahtuvista asioista eniten suunnittelua vaatinut: joko keskiviikkoinen vierailu Hämeenlinnaan tai kuun lopussa tapahtuva Pride-juhla. Oikeastaan kaikki tämän kuun tapahtumat on sellaisia suunnittelua vaativia, koska kaikki käytännössä vaatii ennakkovalmisteluja, vähintään koirien hoidon osalta.

Ristiriitaisimmalta tuntuva asia: tämä Pride- kuukausi varmaan. Kun itse alan olla aika täynnä siihen, kun seksuaalisuudesta ja suuntautumisesta puhuminen on niin tärkeää ja siitä jauhetaan (omassa kuplassani siis). En jaksa tuoda koko aikaa esille omaa sukupuoltani ja omaa suuntautumistani, koska minusta se ei kuulu kenellekään. Ja silti aion mennä juhlimaan prideille... onhan se nyt vähän ristiriitaista. (Ja avaan varmaan tätä asiaa enemmän jossain välissä, koska nyt huomaan miten typerältä tämä kuulostaa.)

Yksi asia, joka on mahdollista toteuttaa: riippumattoretkeily. Jos ei tarvitse superkallista ja hienoa ja teknistä riippumattoa, sellaisen voi saada halvallakin, ja sitten vain metsään tai järven rantaan. Tämä on vahvasti suunnitelmissa tässä kuussa.

Mitä haluaisin muistaa tästä kuukaudesta: kiireettömyyden. Rentoutumisen. Kesän ja lämmön.

Toukokuun wrap up

Minähän tein sen Toukokuun kootut- tekstin, ja ajattelin tässä sitten vähän kääriä kasaan että mitenkä se meni noin niinkun omasta mielestä.

Totesin mm. että "toukokuusta on tulossa tavallaan kiireinen". Ja sehän piti paikkansa! Hirveästi ohjelmaa ja kauhea säätäminen joka suuntaan. Ei ihan joka päivä jotakin ohjelmaa, mutta jos viitenä- kuutena päivänä viikosta on jotakin, se tuntuu.
Se tuntuu enemmän, kuin jos olis sen viikon töissä tai opiskelis, koska joka päivä on jotain erilaista. On eri paikkoja, eri aikoja, eri ihmisiä, eri tilanteita ja eri rooleja itsellä. Se käy hyvin äkkiä uuvuttavaksi, varsinkin kun sitä on edeltänyt useamman kuukauden jakso, jonka aikana ei ole pitänyt tehdä juuri mitään.

Hienosti myös kuvittelin lukevani toukokuun aikana Kissani Jugoslavian, mutta enhän minä nyt semmoista. Ei tuntunut olevan energiaa oikein mihinkään uuteen. Luin kyllä, mutta uusia kirjoja vain neljä. Niistä myöhemmin.

Opinto-asiat eteni vähän, mutta ei siten kuin kuvittelin. Käykö elämässä toisaalta juuri koskaan niin kuin on alunperin suunnitellut? Se sellainen hieno suora polku harvemmin on ihan suora ja sileä, vaan on kaikenlaista kuoppaa ja mutkaa ja tielle kaatunutta puuta ja betoniporsasta. Kyllä te tiiätte.
Terveysasiat taas junnaa edelleen paikallaan, ihan kuten ennustinkin. Sain sentään lääkityksen kilpirauhasen vajaatoimintaan, tuohon suomalaisten kansantautiin.

Kakkuja meillä ei leivottu, eikä pukujuhliin osallistuttu erinäisten syiden takia. Mutta oikeaa ruokaa sain syötyä sentään useimpina päivinä, mikä on hieno saavutus! Ja ehkä jo kesäkuussa saan aikaiseksi värkätä kakkua itselleni ja Miskalle. Ehkä!

Noin lyhyesti. Kiireinen kuukausi, ja tuntuu etten ole saanut mitään aikaan.

Kuvituksena toukokuussa ottamiani kuvia, jotka eivät liity mihinkään mitenkään.

Toukokuun kootut

Tiedän, että edellisestä blogipostauksesta on kulunut noin kaksi ja puoli vuotta (esim. hupsis), mutta mennään niihin syihin ja muihin kuulumisiin myöhemmin. Nyt haluan kokeilla, miten tämmöinen blogisarja lähtis liikkeelle. Joka kuun alussa ajatuksia alkavasta kuukaudesta.

Valkovuokko kuun vaihteessa, kiitos lämpöaalto

Toukokuu

Ajatuksia toukokuusta: toukokuusta on tulossa tavallaan kiireinen. On kaikenlaista säännöllistä ohjelmaa, joka toistuu viikoittain. Omaa terapiaa ja Hukan hierojaa ja treeneihinkin pitäis ehtiä. Lisäksi on lääkärikäyntejä ja labra-aikoja ja työllistymis- ja opiskeluasioita. Ja erilaisia juhliakin on luvassa- ensimmäiset jo heti perjantaina!

Kirja to read- listalta: mulla on tämän kesän to read- listalla kolmekin kirjaa, joista koko kirjallisuus-somemaailma tuntuu puhuvan. Luulenpa, että tämän kuukauden listalla on Kissani Jugoslavia, jonka jo aloitin toiveikkaana ja palautin sitten takaisin kirjastoon.

Työ-, opiskelu- tai muu virallinen asia, jonka aion saada valmiiksi: mulla näitä virallisuuksia riittää tässä kuussa! Tässä kuussa aion ehtiä käydä kirjastossa skannaamassa osatutkintotodistukset ja lähettää ne kouluun Valkeakoskelle. Samassa sähköpostissa kyselen etäopiskelun mahdollisuutta, kun Valkeakoski on Nokialta hankalan matkan päässä, eikä kahdentoista tunnin koulupäivät oikein houkuttele, edes parin kuukauden välein. Lisäksi aion osallistua kahteen työvoimapoliittiseen koulutukseen, vai mikähän niiden virallinen termi on. Ilmoittauduin jo, ja aion tosissani paneutua ja oppia jotain uutta! Kursseista ehkä lisää sitten, kun olen jotain oppinut.

Virallinen asia, jonka tiedän roikkuvan puolivalmiina vielä kuun lopussakin: en yhtään yllättyisi, jos terveysasiat junnais paikallaan vielä kuun lopussakin. Luotto omalääkäriä kohtaan ei ole ihan huipussaan. Mutta jos vähän edes päästään eteenpäin, olen suht tyytyväinen.

Kuukauden voimalause: mulla harvemmin on vaihtuvia voimalauseita, mutta viime aikoina olen koittanut toistella itselleni, että "tämäkin menee ohi".

Ihan vain käpy. Söpö käpy

Ruoka, jota aion kokeilla: ei mitään uutta ja mullistavaa varmaankaan luvassa, mutta sekin on jo eteenpäin, että suunnilleen joka päivä söisin jotakin oikeaa. Ja loppukuusta aion tehdä mutakakkua, myös vohvelikakku on vahvasti suunnitelmissa. Ihan vaan koska vohvelikakkua on jotenkin tosi hauska tehdä. Ja kakkulinjalla jatkaaksemme, aion kokeilla jotain uutta ja hienoa kakkua Miskalle 10-synttäreitten kunniaksi!

Tässä kuussa tapahtuvista asioista eniten suunnittelua vaatinut: kuun loppupuolella on pukujuhlat, joihin on valmistauduttu useampi kuukausi. Tähän on käytetty enemmän henkisiä voimavaroja kuin niinkään taloudellisia tai fyysisiä, mutta silti. Tämän kuun stressinaiheisiin lukeutuu myös nuo Miskan synttärit, jotka aiheuttaa mulle jonkunasteista "koirani on seniori"- kriisiä...

Ristiriitaisimmalta tuntuva asia: Ei ole hirveästi mitään ristiriitaista. Ehkä opiskelujen selvittäminen herättää eniten ristiriitaisia tunteita. Toisaalta odotan innolla, että pääsisin opiskelemaan ja töihin ja tekemään asioita, joista nautin. Ja toisaalta pelkään koko ajan, etten jaksa, pysty tai kykene. Että homma menee taas päin seiniä. Sitähän ei tiedä kuin kokeilemalla, mutta montako kertaa täytyy kokeilla, että voi todeta ettei musta ole tähän?

Yksi asia, joka on mahdollista toteuttaa: lenkkeilyn aloittaminen. Ollaan jo päivässä kolme, enkä ole vieläkään aloittanut, mutta tässä kuukaudessa on 31 päivää! Kyllä minä vielä ehdin.

Mitä haluaisin muistaa tästä kuukaudesta: haluaisin muistaa tästä kuukaudesta kivoja asioita. Sellaisia, jotka sysää asioita eteenpäin, mutta toisaalta niitä kohokohtia. Juhlia, bileitä, upeita metsäretkiä, kaikkea sellaista.

Seli seli ja kuulumisia

Jos vähän vaikka selittelis, miksi blogi on ollut ihan tuuliajolla koko syksyn. Tai ainakin ilman yhtään järjellistä kirjoitusta.

Tuon elokuisen kirjoituksen jälkeen on ehtinyt tapahtua yhtä ja toista, minkä vuoksi koko bloggaaminen on ollut aika lailla prioriteettilistan häntäpäässä, eikä tilanne välttämättä edelleenkään ole mitenkään päin paranemaan päin.
Syyskuun alussa tuli ero miehestä, joten nappasin koirat ja lähdin takaisin omaan kotiini. Ei siinä muuten mitään bloggaamisen kannalta tähdellistä, mutta mulla on kotonani semmoinen suloinen kääpiöminiläppäri, joka ei jaksais haluta olla aina netissä, eikä nyt ainakaan liittää mitään kuvia mihinkään!
Toiseksi mulla ei ole enää käytössäni kunnon kameraa, joten kuvaaminenkin on vähän niin ja näin- kännykän varassa.

Joten tätä nykyä lauman toilailut ja muut jännittävyydet päivittyy lähinnä instagramiin ja facebookiin. Facebookiinkin aika harvakseltaan, kun ei vaan jaksa kiinnostaa. Olen vähän vetäytynyt sosiaalisesta mediasta.

Pitkälti fiilikseni viime aikoina. Joten olen ottanut päikkäreitä ja vain ollut. On tehnyt hyvää!

Mutta muita suuria uutisia! Olen hakenut, ja toivon mukaan myös päässyt, Keravan aikuisopistoon lukemaan tieto- ja kirjastopalvelualaa näyttötutkintona. Hain myös työssäoppimispaikkaa Nokialta ja sainkin sen! Ensi viikolla tulee valintakirjeet, ja olishan se nyt enämpi kö sata jänestä, jos tulis kirje että jei, sisällä ollaan ja terppatuloa lähipäiville 24.-27.1.2017!
Tässä on vain hirveä hämminki ynnä kiirus asunnonetsimisen kanssa, koska tottakai on myös muutettava Nokialle. Halusin tosin alunperin Tampereelle, missä on kavereita (Nokialta en tunne ketään), mutta äkkiäkös sinne Nokialtakin pyyhkäisee. Ja helpompi varmasti kun työmatka on parikymmentä minuuttia, eikä esimerkiksi puolitoista tuntia.

Tämä on hurjan söpö talo ja noin, mutta ajattelin kuitenkin, että jos kerrostalosta? Kaksio ehkä?
Tämä on kuvattu Keravalta, ja on nimeltään vähemmän yllättävästi Vaaleanpunainen talo

Mutta älkää toki huoliko, ei hätä ole tämän näköinen! Kunhan saan käytyä miehen luona (en osaa sanoa vieläkään että ex-miehen...), saan kuvia tietokoneelta ja pääsen päivittämään esimerkiksi koirapuistoraportteja ja ainakin kai yhden kirjastoraportin.
Ja sittenhän niitä voi tulla uusia kirjasto- ja koirapuistoraportteja, kun pääsen raportoimaan Nokian koirapuistosta ja kokonaisesta kahdesta kirjastosta, ja Tampereen puistoista ja kirjastoista ja vaikka mistä! Itse asiassa Tampereen pääkirjasto Metso oli aika kiva, kun sinne onnistuin harhailemaan.

Joten pysykää kuulolla, kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu!

Kirjastossa tapahtuu taas!

Kaikkea sitä näkee, kun kirjastossa viihtyy. Onhan siellä ollut kaikenlaista äksöniä taas, kuten valtava lauma lukukoiria (edelleen epäselvää MIKSI), ja erikoisia ihmisiä ja tilanteita sun muuta.
Tämä tämänpäiväinen kyllä hakkasi hetkeksi taas kaikki!

Istuskelin kirjastossa lukemassa, kun havaitsin pienen ihmisenalun singahtelevan sinne tänne. Kopina kuului ja puhina. Irralleen päässyt minikokoinen tornado sinkoili pitkin kirjahyllyjä, kopsi seiniä päin ja yritti raivata tiensä läpi lukutilassa olevan sohvan! Totesinkin sille, ettei ehkä ole hyvä idea koittaa survoutua sohvan sisälle, mutta tyyppi ei korvaansa lotkauttanut, singahti vain eri suuntaan ja koitti päästä sisään kaunokirjallisuutta sisältävään kirjahyllyyn.
Toivottavasti tuon todellisuusharhaisen kääpiön omistaja sai sen pian kiinni ja aisoihin, vaikka olihan se aika huvittava kohtaaminen!

Kuinka tehdään vaikutus lapsiin

Näitä lasten suusta- juttuja ei olekaan hetkeen ollut.

Meillä oli tässä eilen kylässä miehen kolmivuotias veljenpoika, jolla on aina väliin hauskoja juttuja. Niin myös eilen.
Olin lähdössä kirjastoon, ja menin makkariin vaihtamaan vaatteita, kun alamittainen yksilö taaperoi perässä ihmettelemään "mikä huone tämä!".
"Tää on aikuisten makkari, etkö sää oo ennen käyny täällä?"
Lapsi puisteli päätään silmät suurina.
"Onko kiva huone?"
"No on. Aivan ihana!" ja haltioitunut huokaus perään.

Että näin. Ei se nyt niiin upea huone ole, mutta kiitti kehuista!
Saman lapsen mielestä oli myös ihan outoa kun annoin miehelle pusun. "No hyi ei noin saa!" kuului alamittainen kommentti asiaan. Oli myös niin outoa, että piti aina vähän nauraa kun pussattiin. Huvittava tyyppi.

Lisäksi on nämä omat lainalapset, miehen lapset. Niiden kanssa käytiin Lapissa viime viikolla, ja pysähdyttiin matkalla Haaparannassa karkkikaupassa ja Djurmagazinetissa hakemassa koirille possunkorvia. Eläinkaupassa asioin sujuvasti kahdella kielellä ja karkkikaupassa ruotsiksi. Kuopus 7,5v hämmästeli silmät suurina, että "osaatko sä ruotsia?".
Vastasin, että joo, suurin osa suomalaisista aikuisista osaa, koska sitä opetetaan koulussa kaikille.
"Vaaau!" Oli lapsen hiljaisen hämmästynyt kommentti. Hetken perästä se jatkoi pohtimalla mahtaako iskäkin osata. Vastasin että osaa tottakai, ja äitikin osaa ja kaikki sen tutut aikuiset. Vielä hämmästyneempi vaaau! oli vastaus tähän.

Saa nähdä mitä muuta sitä ehtii vielä tämänkin syksyn aikana tekemään, että lapset vaikuttuu ja hämmästyy!